Muutoksen kesä
Nyt kerron teille pitkän tarinan, mutta spoilaan jo nyt loppuratkaisun: Ostin kesäpaikan. Vanhan purkukuntoisen huvilan Hiittisistä, mutta talon mukana tuli kaupan päälle jotkakin, mitä olen etsinyt kauan. Ehkä koko aikuisuuteni tai ainakin sen kahdeksan vuotta, jonka olen vanhempainvapaan jälkeen ollut töissä.
Vein kesäkuussa isäni ja veljeni Hiittisiin. Tarina on sellainen, että famuni äiti eli meidän mummu vietti kesät siellä ja isäni on lomaillut Hiittisissä lapsesta asti, kuten mekin sitten myöhemmin. Kun olin 10-vuotias mummuni kuoli, eikä meillä enää ollut paikkaa Hiittisissä. Se säilyi muistoissa tarunhohtoisena. Karu luonto, kauniit vanhat rakennukset ja upea meri kimmelsivät mielessä niin, että ajattelin joskus, että olen yliromantisoinut sen, että ei siellä nyt varmaankaan ihan niin ihmeellistä ollut. Palasimme siis kesäkuussa Hiittisiin isäni ja veljeni kanssa, isä ensi kertaa 30 vuoteen. En osaa oikein selittää mitä minulle tapahtui kun ajoimme autolla yhteysalukselle, yhtäkkiä tuntui, että kaikki stressi katosi mielestä ja kehosta ja muistin taas hetken aikaa kuka olen työn ja opiskelujen ulkopuolella. Kiertelimme tuttuja paikkoja ja nostalgisoimme ympäri saarta. Paluumatkalla kerroin, että olen pitänyt etuovi.comin hakuehdoissa vuosia ”hitis kyrkoby”-hakua, mutta mitään ei koskaan tule myyntiin. Isäni totesi siihen, että voin rauhassa jatkaa unelmointia, sillä kirkonkylän talot ovat yleisesti ottaen vanhojen sukujen omistuksessa ja siirtyvät niissä sukupolvilta toisille.
Seuraavana aamuna avasin tietokoneen ja sähköpostiini oli tullut ilmoitus: Hakuehtojasi vastaava kohde on tullut myyntiin Hiittisten kirkonkylässä. Kuvassa oli vanha, ränsistynyt valkoinen huvila ja huonokuntoinen ranta. Sekosin. Soitin miehelleni, että lähdetkö aamulla ajamaan Hiittisiin, jos saan välittäjän kiinni. Lähti. Perillä rakastuin saaren lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni rakennukseen. En osaa selittää sitä paremmin kuin, että kun kävelin talon sisällä tuntui, kuin sukupolvien ketjut olisivat linkittyneet osaksi vuosisatojen mittaista kertomusta. Tunsin, että olin juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Ostimme huvilan ja olemme sitä kesän aikana päässeet jo jonkin verran remppaamaankin, mutta alusta asti olen suhtautunut yli sata vuotta vanhan talon kunnostamiseen enemmän elämäntapana kuin remonttiprojektina. Tämä jo itsessään on minulle, suorituskeskeiselle ihmiselle, tosi erikoista. Totaalinen näkökulman muutos.
Minun on joskus vaikea päästä kotona töistä ja stressaavista ajatuksista eroon, mutta kun olemme saaressa, se on itsestään selvää ja helppoa. Vedän yhteysaluksella joka kerta syvään henkeä ja mielessäni putsaan kaikki kuormittavat ajatukset pois. Olen tänä kesänä uinut meressä enemmän kuin vuosikymmeniin. Olen ottanut veteen mennessä meditatiivisia ajatuksia mukaan. Kun kastaudun veteen ensi kertaa, ajattelen, että meri ottaa kaiken vastaan. Että voin jättää kaikki päivän aikana minuun tarttuneet toisten tunteet ja ajatukset sekä omat ajatukseni ja tunteeni meren syliin ja nousta ylös kevyemmällä mielellä.
Uskon, että Hiittisiin palaaminen on ollut iso (työ)terveysteko itselleni. Mielenrauha tuntuisi olevan tavoittelemisen arvoinen tila. Varsinkin meille, jotka teemme asiakastyötä on tärkeää löytää rutiineja, joilla puurot ja vellit eivät mene sekaisin, että työyhteisöjen ja yksilöiden haasteet säilyvät heidän ominaan ja me olemme aina vain hetken aikaa vierellä kulkemassa ja kysymässä mahdollisimman hyviä, ratkaisukeskeisiä kysymyksiä. Nyt kun olen saanut itse vähän taas mielenrauhan syrjästä kiinni, olen ottanut tavoitteeksi lisätä sitä myös kotielämään. Harjoitukseni on tuottanut tulosta myös lähipiirissä. 12-vuotias poikani pussitti puolukoita eilen illalla pakastettavaksi. Ihmettelin, kun askare sujui niin mielettömän hitaasti ja hän totesi: Hitis state of mind, mulla on koko ilta aikaa.